CHIEF OF FINANCE 2021

Virtuaalitapahtuma

19.5.2021

#chiefoffinance

NAVIGOINTI UUDESSA TALOUDESSA

 

Maailma ympärillämme muuttuu jatkuvasti – ja niin kehittyy myös talousjohtajan rooli.

 

Talousjohtajat ovat nyt strategisia liiketoiminnan johtajia. Vastuu laajenee perinteisestä taloushallinnon ja kirstunvartijan roolista aina kasvun, digitalisaation ja vahvan yrityskulttuurin rakentamiseen.

 

Jokaisen suuren kriisin myötä on tullut tarve määritellä uudelleen yksilöiden, yritysten ja valtioiden välistä suhdetta.  Ei liene sattumaa, että valtaosa toimitusjohtajista kuvaa suhdetta talousjohtajaansa kaikkien tärkeimmäksi - mutta mitä ominaisuuksia talousjohtajalta vaaditaan, jotta odotukset ylittyvät?

 

Pandemian edetessä jatkuu myös digitaalinen kehitys pikakelauksella. Organisaatioiden tulee luoda oma digitaalinen jalanjälki, joka mahdollistaa ketterät rakenteet, prosessit ja yksilöt. Tässä onnistuakseen, työntekijät tarvitsevat yhä enenevissä määrin koulutusta, välineitä ja tukea.

 

Kriisijohtaminen on vaatinut talousjohtajia tekemään ja olemaan enemmän, mutta nyt on aika ajatella pandemiaa pidemmälle. Hyödynnä teknologian voimaa, riko rajoja ja opi parhailta talousjohtajilta, miten katsoa tulevaisuuteen ja tuottaa tuloksia!
 
Liity 1000 kollegasi joukkoon - hanki uusia oivalluksia, seuraa trendejä ja luo kasvua.

 

AGENDA 2.0

TAPAHTUMA 2.0

DATA 
ANALYTIIKKA
ROBOTIIKKA
ROOLIT JA
ODOTUKSET
TEKOÄLYN
ROOLI
AUTOMATISOINTI
& TUOTTAVUUS
RISKIEN-
HALLINTA
ENNUSTETTAVUUS
TOIMINTA-
MALLIT
SISÄINEN
VALVONTA & TIETOTURVA
TAPAHTUMA-
 TV HYBRIDI
ONLINE MUISTIO
CHAT & KESKUSTELUT
RAKENNA OMA AGENDA
VIRTUAALI-TAPAAMISET
CFO 2.0 STUDIO
LADATTAVAT 
MATERIAALIT
ASIAKAS-PALVELU
OSALLISTU & VAIKUTA

NAVIGOINTI UUDESSA TALOUDESSA

Talousjohtajat liiketoiminnan kasvun ajureina
Teknologian, automaation ja tekoälyn voiman hyödyntäminen
Kriisin ulkopuolella ajattelu - globaalit vaikutukset, paikalliset ratkaisut
SUOMEN SUURIN TALOUSJOHTAJIEN KOHTAAMISPAIKKA

1

PÄIVÄ

35

PUHUJAA

1000

TALOUSPÄÄTTÄJÄÄ

15

3K

KUMPPANIA
KOHTAAMISTA

ELLA KANNINEN

JUONTAJAT

PETER NYMAN

 

PUHUJAT 

Risto Murto

President and CEO | Varma

Varma's President and CEO since 2014. Member of the Board of Wärtsilä, Sampo, Finance Finland and TELA. Risto has a keen interest of culture, opera and canoeing.

Ilkka Hara

CFO | Kone Corporation

Member of the Executive Board and

employed by KONE Corporation since 2016.

Previously served as GM and CFO of

Microsoft Phones 2014–2016 and has had various

leadership roles at Nokia 2004–2014.

Petri Härkönen

CFO and Deputy CEO | Ponsse

Petri has lead and managed Ponsse Oyj finance globally since 2009 - financing, accounting and treasury. Before Ponsse he acted as Operations and Quality Director at Suunto for 3 years. Petri has also been awarded CFO of the year in Finland.

Heli Iisakka

CFO | Colliers

Heli is the head of Property Management Financial Services and responsible for Finland's ICT and legal in Colliers International since 2016.

Previously she has acted as Group CFO in Anttila Group, Terveystalo and Ramirent Plc. She is currently also a board member of SRV and Duuri Oy and part of the management team of RAKLI.

Heli has a passion for leadership together with process design and digitalisation. She has vast experience of leadership of large service organisations.

Martti Nurminen

CFO | Basware Oyj

Martti Nurminen joined Basware as a CFO and the Basware Executive Team in 2019. He has previously worked as Chief Financial Officer at Solteq Plc., Chief Financial Officer at Affecto Plc., Finance Director at Johnson Controls Automotive Seating Components and Group Controller at IBM Global Technology Services Europe.

Maria Antell

Director,

Finance Transformation | Konecranes

Maria is globally responsible for the Finance and Control processes within Konecranes since 2020. Focus areas involve development projects but also leading the team of process developers as well as acting as the Tribe Leader of the Finance Tribe. Prior to Konecranes Maria had a long carrier in Wärtsilä working in several different roles both in Finance & Controlling, in IT and as a leader involving everything from designing global processes, implementing SAP and global processes to working in Group Control and setting up the centralised Business Control Center in Wärtsilä.

Enzo Tolino

VP Finance EMEA Oracle

Mr. Tolino’s role involves managing and leading Oracle’s finance organisation across EMEA, providing both internal and external support to the business at all levels. Enzo is also part of the Global Finance Management team, driving efficiencies and increased service levels through standardisation, centralisation, and automation. Enzo has more than twenty years of experience working in the IT industry, having held senior finance positions at Sun Microsystems, EDS, McDonnell Douglas, and Rolls Royce.

Eric Coker

Liiketoimintajohtaja

Accountor

Eric Coker työskentelee liiketoimintajohtajana Accountorilla auttaen yrityksiä hyödyntämään modernin teknologian ja digitalisoinnin tarjoamia mahdollisuuksia yhä luotettavampaan taloudenjohtamiseen. Coker uskoo, että digitaalisten ekosysteemien nopea kehittyminen ja työn murros antavat juuri nyt rohkeimmille yrityspäättäjille ennennäkemättömät lähtökohdat yritysten arvon radikaaliin kasvattamiseen. 

Juha Huotari

Automation Manager

Azets

Juha had a long career in telecommunications before moving to the world of accounting and payroll. While his main focus as an IT guy has been in delivering IT services and solutions, his personal ambition is to develop organizations and capabilities. 20 years of making complex IT systems manageable and processes smarter gives him great perspective and a solid foundation for organizational change management.

Anton  

Westermarck

CFO Alko

Anton joined Alko in 2014 and is the executive Vice President of Finance, IT and Legal.  Before Alko he was the Finance Director at Paulig and Novo Nordisk A/S working some 7 years in Russia and Eastern Europe.

Nicholas Cox

Director of Product Marketing EMEA  

OneStream

Nick Cox has a unique 20+ year background in audit & accounting, finance and back-office software applications. Nick joined OneStream after a long career at Oracle, where he had served in various roles such as Head of EMEA ERP, Supply Chain & EPM strategy, product marketing and presales consulting. Before Oracle, Nick was the lead UK pre-sales consultant on financial-close at Cartesis (now part of SAP) and held pre-sales and alliances roles at Infor SunSystems.

Einari Rännäli

Head of Data and Analytics Enersense

Einari Rännäli is the Head of Data and Analytics at Enersense International Plc. His role is to optimize Business Intelligence and Business Planning via technological and cultural development to enable data driven culture. Einari believes that business will get the most out of Financial Transformation by thoroughly utilizing operational data.

Henri Liuska

Director, Products

Heeros

Henri Liuska is a SaaS product management professional with a long experience in building and delivering solutions that streamline financial management processes internationally and across multiple industries. Currently Henri is heading product management at Heeros, a Finland-based international growth company helping mid-segment businesses with their digitalization journeys.

Jarno Lehikoinen

Director, Sales & Marketing Heeros

Jarno and his team works directly in customer interface and helps companies to find best financial solutions for their needs. With this hype about AI and automatization, companies still need guidance how to get the most out of those systems. Jarno’s mission is that no company would make unnecessary and too expensive system investments but would choose best solution for their business needs.

Jan von Gerich

Chief Strategist, Global Research Nordea

Jan (M.Sc) has been with Nordea since 2004, working in Helsinki, Copenhagen and Stockholm. Also worked in New York within the financial industry. To get away from the market madness, he enjoys a different kind of madness at home with three kids, or goes for a run, preferably with some hard obstacles on the way.

Sanna Kurronen

Ekonomisti EVA

Valtiotieteiden tohtori Sanna Kurronen on EVAn ekonomisti. Ennen EVA:an liittymistä, Kurronen on työskennellyt pankkiekonomistina, kuusi vuotta Nordeassa makrotalousanalyysin ja valuuttamarkkinoiden parissa. Hänen erityisosaamistaan on muun muassa Suomen talouspolitiikka, rahoitussektorin rooli taloudessa ja Venäjän talous.

Sami Pakarinen

Johtava Ekonomisti EK

Sami (Ph.D) has worked as chief economic policy advisor at the confederation of Finnish Industries since 2019. He is in charge of the research- and economical department and responsible for the Business tendency and trust indicator surveys among duties.

Prior to EK he worked as chief economist at  Rakennusteollisuus RT and at Pellervo Economic Research.

Tiina Helenius

Pääekonomisti ELO

Tiina Helenius on työeläkeyhtiö Elon pääekonomisti. Hän keskittyy työssään Suomen ja maailmantalouden suhdanneseurantaan sekä rahoitusmarkkinoiden analysointiin. Ennen Eloa hän toimi pitkään Handelsbankenin Suomen pääekonomistina. Koulutukseltaan Helenius on kauppatieteiden maisteri ja lisäksi hänellä on maisterin tutkinto yhdysvaltalaisesta University of Iowasta.

ASIANTUNTIJAT

SAMI PELTONEN

Vice President, Purchase to Pay Solutions

BASWARE

JAANA KOMULAINEN

Senior Advisor & Kasvun vauhdittaja

AZETS

SARI LESKINEN

Senior Consultant

ACCOUNTOR

SARI PALENIUS

Director, Advisory, Insight and Leadership Services

ACCOUNTOR

JUHO KOLMONEN

Performance Management Expert

INTITO

VISA LINKIÖ

Data Scientist

INTITO

SIMONE MANTOVANI

Senior Solution Consultant 

ONESTREAM

MARKUS HULTSTEN

Regional Sales Director

ONESTREAM

PEKKA PYKÄLÄINEN

Principal Solution Advisor

ORACLE

PETRI SIPOLA

Country CEO

INTITO

JOANNA REIMARI

Senior Consultant

AZETS

LIPUT

 

TALOUSHALLINNON

AMMATTILAINEN

  • Suurin taloushallinnon päättäjätapahtuma

  • Rakenna oma agenda

  • 30+ puhujaa & asiantuntijaa

  • Live Q&A

  • Demoja

  • Livechat

  • Tekoälypohjainen verkostoitumistyökalu

  • 1000 kollegaasi

  • Online muistio ja ladattavat materiaalit

490€ +alv

PALVELUNTARJOAJA

  • Suurin taloushallinnon päättäjätapahtuma 

  • Rakenna oma agenda

  • 30+ puhujaa & asiantuntijaa

  • Live Q&A

  • Demoja

  • Livechat

  • Tekoälypohjainen verkostoitumistyökalu

  • Online muistio ja ladattavat materiaalit

890€ +alv

YHTEISTYÖSSÄ

accountor_logot.png
DIGITAL_azets_logo_L.png
adner-logo.png
78f8e4ebdfff48b4937a80c29b8c4777.png
oracle high res.png
Heeros Logo.png
OS-LogoTM-Horizontal-FC-RGB (1).png
Ite wiki logo original.png