top of page
Search

Onko sanomalehden ja aamukahvin yhdistelmä tullut tiensä päähän?

.

Mediayhtiöillä on haasteen paikka. Digitaalisista kanavista pitäisi saada uutta liiketoimintaa korvaamaan printtimedian ja siihen liittyvän mainosmyynnin supistumista.


Olen jo pitkään ihmetellyt, mitä virkaa on etupihallani olevalla metallilaatikolla, jonka sisältöä käyn vain satunnaisesti – ja yhä harvemmin – tutkailemassa. Laatikosta kannan päivittäistä informaatiota ja viihdykettä keittiön pöydälleni.


Vuonna 2017 voimaan astunut postilaki mahdollistaa jakelun supistamisen taajama-alueella kolmipäiväiseksi. Toistaiseksi Posti ei ole ottanut tätä mahdollisuutta täysimittaisesti käyttöönsä, mutta viitteitä jakelupäivien vähenemisestä on jo havaittavissa.


Yksityisten postilaatikoiden poistaminen on kenties vielä ennenaikaista, koska paperi on edelleen oleellinen osa laskutuksen prosessia.


Digitalisaatio vähentää paperilaskujen määrää, mutta paperilaskuja lähetetään edelleen yllättävän paljon. Finanssiala ry:n mukaan 600 miljoonasta Suomessa vuosittain lähetettävästä laskusta kolmannes menee kuluttaja-asiakkaille e-laskuina. Yritysasiakkaissa osuus on 60–70 prosenttia. Sekä paperiset että digitaaliset laskut ovat siksi muun muassa markkinoinnin ja viestinnän näkökulmasta houkuttelevia.


Mobiililaskutus tekee tuloaan


Kilpailu- ja kuluttajaviraston mukaan toimiva kulutusyhteiskunta edellyttää, että kuluttajien on käytännössä voitava käyttää eri maksamistapoja ilman tarpeettomia rajoituksia. Yritykset ovat kuitenkin jo pidemmän aikaa kannustaneet asiakkaitaan siirtymään digitaaliseen laskutukseen, koska hyödyt sekä yritykselle että asiakkaille ovat selkeästi listattavissa.


Yrityksille digitaalinen laskutus on merkittävä kulusäästö. Asiakkaille digitaalisuus näkyy vaihtoehtojen lisääntymisenä sekä lähtökohtaisesti parempana asiakaskokemuksena. Digitaalinen laskutus antaa asiakkaille myös enemmän vaihtoehtoja valita maksutapa.


On mielenkiintoista seurata, miten vaihtoehtojen lisääntyminen erityisesti mobiilikanavissa vaikuttaa asiakkaiden maksuhalukkuuteen paperilaskuihin verrattuna. Suomalaiset ovat perinteisesti maksaneet paperi- ja verkkolaskunsa muuhun Eurooppaan verrattuna kiitettävän tunnollisesti. Mobiililaskutusvaihtoehdot ovat lisääntyneet, mutta käyttäjät eivät ole ottaneet niitä vielä omakseen.


Mobiililaskutus tulee varmasti yleistymään, mutta se hakee vielä suuntaansa palvelukokonaisuutena. On mielenkiintoista nähdä, mitä vaikutuksia mobiilikanavilla on muun muassa maksamishalukkuuteen ja kuka toimijoista kehittää voittavan konseptin, jonka avulla se voi palvella kuluttajia monipuolisesti ja vaivattomasti.


Varmaa kuitenkin on, että digitaalisuus muuttaa median käyttötapoja, teknologiaa ja jakeluteitä. Globaalien toimijoiden vetovoima, median kulutuksen muuttuminen ja yleisöjen sirpaloituminen ovat kovia haasteita. Tiivistetysti kyse on asiakaskokemuksen johtamisen nostamisesta uudelle tasolle.


Erityisesti nuoriso on hankala, paljon kuluttava kohderyhmä, jonka rahat näyttävät valuvan yhä enemmän Suomen ulkopuolelle Netflixin ja HBO:n kaltaisiin palveluihin. Innovatiivisempaa otetta kaivataan, jos haluamme haastaa kansainväliset jätit.


Me Arvatossa olemme ratkoneet näitä haasteita yhdessä sanoma- ja aikakausilehtien asiakashallintajärjestelmiin erikoistuneen Jaicomin kanssa. Tarjoamme yhdessä mediayhtiöille laskutuksesta perintään asti räätälöityjä ratkaisuja, joissa huomioidaan yrityksen tarpeiden lisäksi erityisesti kuluttajien vaateet ja tarpeet. Näistä hyviä esimerkkejä ovat muun muassa Fokus Media ja Egmont.


Laskutuksen pitää toimia


Mitä asiakastyytyväisyyteen tulee, laskutuksen merkitys on erittäin suuri. Sen pitää toimia. Asiakkaita ärsyttää, jos laskutuksessa on ongelmia tai jos laskuissa on virheitä. Ilman laskutusta ei ole kassavirtaa, ja ilman kassavirtaa ei taas ole toimivaa yritystä. Laskujen oikeellisuuden ja oikea-aikaisuuden merkitystä ei voi alleviivata liikaa.


Mediayhtiöt voivat yhdistää laskutukseen responsiivisia palveluja ja markkinointia, on sitten kyse paperisesta tai sähköisestä laskusta.


On myös tärkeää, että laskutusta kyetään tekemään ja seuraamaan reaaliaikaisesti. Reaaliaikaisuus korostuu myös saatavan eräännyttyä. Silloin ryhdytään oikeisiin ennaltaehkäiseviin toimenpiteisiin, jotka huomioivat kaikki asiakkaan erityistarpeet.


Paperille on vielä tilausta, samoin kuin muille kanaville. Kun näitä kaikkia kanavia hyödynnetään laskun koko elinkaaren ajan, asiakkaasta saadaan parempi ote.


Myöskään sanomalehden ja kahvin yhdistelmä ei ole hävinnyt maailmasta. Se on monille vähintään viikonloppuaamujen traditio, joka saa todennäköisesti sadat tuhannet suomalaiset istahtamaan hetkeksi alas ilman sinertävää valoa naamallaan.


Lue lisää täältä

Comments


HYBRID EVENT PRODUCTION  BY BIG BUSINESS INSIGHT GROUP

CHIEF OF FINANCE

CONTACT US

CUSTOMER CARE

AGENDA & SPEAKING INQUIRIES

PARTNERSHIPS

Mari Katajamäki

+358 40 568 1166

mari.katajamaki@professio.fi

Ville Hollstein

+358 044 353 5444

ville.hollstein@professio.fi

hello@bignordic.com

020 780 6221

BIG Business Insight Group by Professio logo RGB white red (1).png

BIG Business Insight Group is part of Professio Group.

ProfessioGroup_LOGO_white.png

Our Mission Is to Create the World's Most Competent People.

Read more about Professio Group and get to know our brands here.

Professio Group -logo brändit ilman Groupia valkoinen.png
Maksutavat.png

Payment Methods

bottom of page