#chiefoffinance 

CHIEF OF FINANCE 19.5.2021 

VIRTUAALITAPAHTUMA

Navigointi uudessa taloudessa

 

Maailma ympärillämme muuttuu jatkuvasti – ja niin kehittyy myös talousjohtajan rooli.

 

Talousjohtajat ovat nyt strategisia liiketoiminnan johtajia. Vastuu laajenee perinteisestä taloushallinnon ja kirstunvartijan roolista aina kasvun, digitalisaation ja vahvan yrityskulttuurin rakentamiseen.

 

Jokaisen suuren kriisin myötä on tullut tarve määritellä uudelleen yksilöiden, yritysten ja valtioiden välistä suhdetta.  Ei liene sattumaa, että valtaosa toimitusjohtajista kuvaa suhdetta talousjohtajaansa kaikkien tärkeimmäksi - mutta mitä ominaisuuksia talousjohtajalta vaaditaan, jotta odotukset ylittyvät?

 

Pandemian edetessä jatkuu myös digitaalinen kehitys pikakelauksella. Organisaatioiden tulee luoda oma digitaalinen jalanjälki, joka mahdollistaa ketterät rakenteet, prosessit ja yksilöt. Tässä onnistuakseen, työntekijät tarvitsevat yhä enenevissä määrin koulutusta, välineitä ja tukea.

 

Kriisijohtaminen on vaatinut talousjohtajia tekemään ja olemaan enemmän, mutta nyt on aika ajatella pandemiaa pidemmälle. Hyödynnä teknologian voimaa, riko rajoja ja opi parhailta talousjohtajilta, miten katsoa tulevaisuuteen ja tuottaa tuloksia!
 
Liity 1000 kollegasi joukkoon - hanki uusia oivalluksia, seuraa trendejä ja luo kasvua.

 

AGENDA 2.0

TAPAHTUMA 2.0

DATA 
ANALYTIIKKA
ROBOTIIKKA
ROOLIT JA
ODOTUKSET
TEKOÄLYN
ROOLI
AUTOMATISOINTI
& TUOTTAVUUS
RISKIEN-
HALLINTA
ENNUSTETTAVUUS
TOIMINTA-
MALLIT
SISÄINEN
VALVONTA & TIETOTURVA
TAPAHTUMA-
 TV HYBRIDI
ONLINE MUISTIO
CHAT & KESKUSTELUT
RAKENNA OMA AGENDA
VIRTUAALI-TAPAAMISET
CFO 2.0 STUDIO
LADATTAVAT 
MATERIAALIT
ASIAKAS-PALVELU
OSALLISTU & VAIKUTA

NAVIGOINTI UUDESSA TALOUDESSA

Talousjohtajan rooli strategisena monitoimijohtajana
Teknologian, automaation ja tekoälyn voiman hyödyntäminen
Kriisin ulkopuolella ajattelu - globaalit vaikutukset, paikalliset ratkaisut
SUOMEN SUURIN TALOUSJOHTAJIEN KOHTAAMISPAIKKA

1

PÄIVÄ

35

PUHUJAA

1000

TALOUSPÄÄTTÄJÄÄ

15

3K

KUMPPANIA
KOHTAAMISTA

ELLA KANNINEN

JUONTAJAT

PETER NYMAN

 

PUHUJAT 

Risto Murto

President and CEO | Varma

Varma's President and CEO since 2014. Member of the Board of Wärtsilä, Sampo, Finance Finland and TELA. Risto has a keen interest of culture, opera and canoeing.

Ilkka Hara

CFO | Kone Corporation

Member of the Executive Board and

employed by KONE Corporation since 2016.

Previously served as GM and CFO of

Microsoft Phones 2014–2016 and has had various

leadership roles at Nokia 2004–2014.

Douglas Lubbe

CFO | Telia Company Sweden

South African Douglas Lubbe has worked for Telia since 2014. Acting currently as CFO for Telia Sweden, but also mastered the interim Group CFO position during 2019 - 2020. A long carrier at Vodafone before Telia with various position in Finance.

Petri Härkönen

CFO and Deputy CEO | Ponsse

Petri has lead and managed Ponsse Oyj finance globally since 2009 - financing, accounting and treasury. Before Ponsse he acted as Operations and Quality Director at Suunto for 3 years. Petri has also been awarded CFO of the year in Finland.

Anton  Westermarck

CFO | Alko

Anton joined Alko in 2014 and is the executive Vice President of Finance, IT and Legal.  Before Alko he was the Finance Director at Paulig and Novo Nordisk A/S working some 7 years in Russia and Eastern Europe.

LIPUT

 

TALOUSHALLINNON

AMMATTILAINEN

  • Suurin taloushallinnon päättäjätapahtuma

  • Rakenna oma agenda

  • 35+ puhujaa & asiantuntijaa

  • Live Q&A

  • Demoja

  • Livechat

  • Tekoälypohjainen verkostoitumistyökalu

  • 1000 kollegaasi

  • Online muistio ja ladattavat materiaalit

490€ +alv

PALVELUNTARJOAJA

  • Suurin taloushallinnon päättäjätapahtuma 

  • Rakenna oma agenda

  • 30+ puhujaa & asiantuntijaa

  • Live Q&A

  • Demoja

  • Livechat

  • Tekoälypohjainen verkostoitumistyökalu

  • Online muistio ja ladattavat materiaalit

890€ +alv

 

CHIEF OF FINANCE 

AGENDA, MEDIA & KUMPPANUUDET

Aleksi Helander

+358 40 2516598

aleksi.helander(at)bignordic.com

ASIAKASPALVELU

Anna Karlsson

+358 40 0725313
anna.karlsson(at)bignordic.com

Business Insight Group

Kalevankatu 31, 00100 Helsinki
www.bignordic.com

  • Facebook - Grey Circle
  • Twitter - Grey Circle
  • LinkedIn - Grey Circle
  • Instagram - Grey Circle
  • Vimeo - Grey Circle